The Chairman's Waltz

Se on nyt ihan oikeasti viimeinen kokonainen päivä ja yö täällä. Hyi hyi. En haluais ajatella. Vasta kun aloin tutustua kaikkiin asuntolan ihaniin ihmisiin, niin nyt niille pitääkin jo sanoa heippa vaan ja soitellaan. 

Sitä puheenollen en ole muistanut postata viime maanantailta kuvia, joten tässä ne nyt on:

Että sellaista. Vähän kummallinen olo nyt, kun saan vihdoin valmiiksi kolmen vuoden taistelun ja ei tarvitse palata siihen enää. Pitkä tie, ei voi muuta sanoa. Ehkä hivenen häiritsevää jatko-opiskella sitten niin paljon nuorempien kanssa, mutta olen helvetin iloinen että tähänkin asti päästiin miltei ehjänä.

Nyt jää nämä opiston valot taakse, enkä tiedä pitäiskö huokaista helpotuksesta vai tuleeko mun sittenkin ikävä täällä olemista. Ehkä ei tule. Tai sitten tulee. Tällä hetkellä en voi millään tietää. Huomenna pukeudutaan hienosti ja lähdetään juomaan. Niinhän se aina menee. Paitsi en ole yhtään varma mitä itse teen huomenna. Sen näkee kai sitten.

It's Only Tuesday

Voihan nyt, unohdin muistikortinlukijan Kurikkaan, joten en saa nyt upattua niitä mökkikuvia tänne.. Pitäisi muutenkin äästä käymään kotona mutta milläs menen? Luudallako lennän?

 Ei kai auta.. 

Noh, viimeinen viikko. Hui. On niin kamalan nopeasti mennyt aika ja toisaalta niin kamalan hitaasti. En jaksaisi edes miettiä kaikkea tätä tavaran riuhtomista pois. Siinä on ihan kamala urakka vaikka täällä ei edes paljon tavaraa loppujen lopuksi ole. Ja seinät pitää riisua kaikista kuvista. Tämä on varmaan ihan hirvittävän tyhjän näköinen paikka kun ne otetaan alas. Hyi mikä ajatus.

Mulla on ollut jo monta viikkoa sellainen olo, että haluaisin vain istua jonkun (enkä vain jonkun, lähinnä Teemun) kyydissä autossa jossain ison kaupungin kaduilla kaikissa niissä valoissa ja vain ajella. Se olis jotain älyttömän hienoa. Niin että kaduilla ei näy kuin kaksi tai kolme autoa. Ei tarvisi odottaa liikennevaloissa. Sellainen ajatus on pyörinyt mun päässäi jo hyvän aikaa, enkä saa sitä pois millään. Sielu huutaa jotain tuollaista!

+ Näin todella ahdistavaa ja inhottavaa painajaista toissayönä. Purskahdin vain itkuun samantien kun heräsin siitä. Olin ihan helvetin onnellinen että Teemu oli siinä, ja niin se piteli mua kärsivällisenä kun yritin rauhoittua. Onneksi mulla on sellainen ihminen kuin Teemu. Olisin varmaan täysin hukassa ilman. Oon ihan helvetin onnellinen. Kaikki ongelmat katoaa silmänräpäyksessä kun näen Teemun.

 Onpas taas siirappista. Syyttäkää Teemua. 

Catgroove

Pikapostaus. 

Ollaan piakkoin lähdössä mökkielämään viikonlopuksi isolla porukalla Parkanoon. On aika kesäfiilikset ja ihan hyvä päivä ollut näin yleisesti. 

Ihana SÄÄ! Aurinko paistaa ja on ihanan kuuma. Tätä kaipasinkin. Ja tajusin että pitää investoida sandaaleihin. En omista yhtään. Vitta.

Nyt pojat (Niko ja Teemu) tuli tuohon venailemaan, että pitänee kai tehdä oikein minipostaus tästäkin. Sunnuntaina lisää.

The Things We Had Were Right

Tervehei. Tänään oli hyvä päivä. Tykkäsin. Oltiin Power Parkissa ja oli retardipäivä, kuten arvata saattaa. Ellu pakotti mut lapsille tarkoitettuun safari-rideen. Ja mä pakotin Ellun buusteriin. Olen ylpeä. Lähinnä retardeinta tässä päivässä oli kun tajusin että meidän linjalaiset on vasta nyt lähentyny toistensa kanssa, kun vuosi on viimeistä viikkoa vaille lusittu. Viime vuonna oltiin kaikkien kanssa oksettavan läheisiä. Vanhaa linjaa on kyllä ikävä ollut monet kerrat. Ykskään päivä ei ollu sellaista "Mä haluan pois. Äkkiä. Nukkumaan. NYT!" vaan aina oli retardihauskaa. Huomatkaa päivän sana 'retardi'. Koko päivä on ollut sitä. 


Hokasin myös kuinka järjettömän törkeitä nykyään muksut on. Oli siis yllättäen liuta busseja pullollaan ala-asteikäisiä puolijauhoisia penikoita koko puisto täynnä koska kaikki retket oli tietenkin joka vitun Suomen kolkasta ängetty samalle päivälle. 


Tosiaan, pointtikin tässä siis oli tässä törkeyden selostuksessa. Mä olen sen ikäisenä suurinpiirtein kompuroinut vielä lappuhaalareissa menemään hymyillen lammasmaisesti kaikille. Mutta ei. Nämä hokee täysiä kilpaa vittua ja pillua ja kullia ja munaa ja heristelivät menemään keskisormeansa huoletta kaikille. Eikä jonoissa tietenkään tarvinnut odottaa käårsivällisesti omaa vuoroaan, vaan jos kaiffari oli lähempänä sisäänpääsyä, on tottakai kyselemättä täysin hyväksyttyä vain sännätä kauhealla porukalla toisten edelle sen kaiffarin luokse. Ja kyynärpäätaktiikalla tietenkin.


Toiseksi, kun minä olen siinä iässä näyttänyt idiootilta ja kokeillut ties mitä hirvityksiä päälleni välittämättä muusta maailmanmenosta ja muodin kulusta, nämä vetelee menemään läpinäkyvissä legginseissä ja puoliperseeseen ulottuvissa topeissa. Pojatkaan ei kyllä yhtään sen siistimmin pukeutuneina. 


Ne pikkuiset näytti suurin osa (poikkeuksiakin oli) näytti valehtelematta tältä:

  


Ylpeitä vanhempia niillä varmaan.


Noh, muuten oli hauskaa ja mahtavaa ja kaikkea. Nyt ei jasna kirjoittaa enemmän, joten tässä idioottimaisia kuvia:

 Kiitos näkemiin.

The Silly Game We Play

Postaus sunnuntaista. Otin vitasti kuvia, joten en jaksa oikein muuta kuin lisäillä ne, muuten tulee liian pitkä postaus.

Eli siis grillattiin Jenskun takapihalla.

Jensku vähä hukas kun oltiin naisten telkkarin (keittiön ikkunan, Jenskun omia sanoja) toisella puolella.

 Nom.

Erika ei tiedä itkeäkö vai nauraa kun pojat grillaa.

 Mitä enempi kokki, sitä...

 Vihdoin valmista! Eipä kanavartais mennykään kun tunti..

Erika on ihana retardi. Tykkään.

 Oli hyvää.

Eikä tullu varmaan yllätyksenä mitä sen jälkeen tehtiin?

 Ei vissiin menny Teemulla hyvin?

 Ja Jensku vaan dataa.

Joo ei midis, oli mukavaa ja hyvää ja muuta mahtavaa. Kiitos hei.