Noh, viimeinen viikko. Hui. On niin kamalan nopeasti mennyt aika ja toisaalta niin kamalan hitaasti. En jaksaisi edes miettiä kaikkea tätä tavaran riuhtomista pois. Siinä on ihan kamala urakka vaikka täällä ei edes paljon tavaraa loppujen lopuksi ole. Ja seinät pitää riisua kaikista kuvista. Tämä on varmaan ihan hirvittävän tyhjän näköinen paikka kun ne otetaan alas. Hyi mikä ajatus.
Mulla on ollut jo monta viikkoa sellainen olo, että haluaisin vain istua jonkun (enkä vain jonkun, lähinnä Teemun) kyydissä autossa jossain ison kaupungin kaduilla kaikissa niissä valoissa ja vain ajella. Se olis jotain älyttömän hienoa. Niin että kaduilla ei näy kuin kaksi tai kolme autoa. Ei tarvisi odottaa liikennevaloissa. Sellainen ajatus on pyörinyt mun päässäi jo hyvän aikaa, enkä saa sitä pois millään. Sielu huutaa jotain tuollaista!
+ Näin todella ahdistavaa ja inhottavaa painajaista toissayönä. Purskahdin vain itkuun samantien kun heräsin siitä. Olin ihan helvetin onnellinen että Teemu oli siinä, ja niin se piteli mua kärsivällisenä kun yritin rauhoittua. Onneksi mulla on sellainen ihminen kuin Teemu. Olisin varmaan täysin hukassa ilman. Oon ihan helvetin onnellinen. Kaikki ongelmat katoaa silmänräpäyksessä kun näen Teemun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti